Kategoriat
Työelämä

Pitääkö töissä tosiaan jaksaa?

Ystäväni romahti töissä. Häneltä jäi kirjaimellisesti kynä käteen eikä enää muistanut mitä oli tekemässä. Siinä vaiheessa esimies havahtui ja passitti lääkäriin. Pitkään jatkunut kuume ja väsymys saivat diagnoosin: lievä burnout. Hoitosuositus oli yksinkertainen: ota pilleri, jaksat paremmin.

Ystäväni ei kuitenkin halunnut lääkkeitä, koska hänen oireet eivät johtuneet lääkkeiden puutteesta. Pillerit eivät olisi tyhjentäneet kalenteria, vastailleet työsähköposteihin, ratkaisseet työyhteisön jännitteitä, tehnyt pomosta parempaa tai selkeyttäneet sekavaa työnkuvaa. Jos ongelma ei ole pilleripurkissa, löytyy harvoin ratkaisukaan sieltä.

Työssä jaksaminen on itsessään erikoinen termi, ihan kun työnteko olisi suoritus josta pitäisi vain selvitä. Sitten kun raja tulee vastaan, käymme lääkärin vastaanotolla, vedämme naaman täyteen pillereitä ja jaksamme taas hetken.

Toki meillä suomalaisilla on kova vimma tehdä töitä, kovalla työllähän tämä yhteiskunta sotien jälkeen rakennettiin. Työssä elo, haudassa lepo, se on suomalaisen mentaliteetti.

Emme kuitenkaan elä enää soita-aikoja, mutta mentaliteetti ei kuitenkaan ole muuttunut. Päinvastoin tahti on vain kiihtynyt. Kiire tuntuu nyky-yhteiskunnassa olevan kunnia-asia. Mitä kiireisempi ihminen on, sitä tärkeämpi hän luonnollisesti on. Olemme jatkuvasti tavoitettavissa ja töitä tehdään lomallakin. Ajatellaan että ”nyt minä olen hyvä työntekijä”, emmekä sitä, että jatkuva vireystila pitkässä juoksussa voi viedä työkyvyn kokonaan.

Toki työnantajalla on vastuu työntekijöistään, mutta mystinen työnantaja on loppupelissä vain läjä ihmisiä, rykelmä parempia tai huonompia johtajia. Aina esimiehellä ei ole osaamista johtaa, vaikka halua olisikin. Joskus taas olosuhteet ovat niin haastavat, että vaikka hyvää johtajuutta olisi, niin työtä yksinkertaisesti on liikaa.

Vastuuta omasta hyvinvoinnista ei siis kannata ulkoistaa työnantajalle. Vaikka loppuun palaminen on salakavala asia, on yhtälö suhteellisen yksinkertainen: jos aikaa palautumiselle jää liian vähän, väsyt. Jos tätä jatkuu liian kauan, palat loppuun.

Siksi kannattaa miettiä omia prioriteetteja ja asettaa rajoja. Jos työ on mieluisaa, vetää se helposti mukanaan. Mutta jos energia ei riitä lenkille, kavereiden tai perheen kanssa olemiseen tai johonkin muuhun mieluisaan puuhaan, on syytä miettiä viekö työ elämästä liikaa. Sama pätee muihin elämän osa-alueisiin, koska loputon suorittaminen esimerkiksi arjessa tai harrastuksissa voi olla aivan yhtä kuormittavia.

Loppujen lopuksi on tärkeä muistaa, että omasta elämästäsi ei ole kukaan muu vastuussa kuin sinä itse. Jos et itse aseta rajoja, ei kukaan muu tee sitä puolestasi.

Teksti on alunperin julkaistu Pohjalaisessa.

Tekijä Cecilia

“How vain it is to sit down to write when you have not stood up to live.”
― Henry David Thoreau

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s