Kolmekymppinen on aikuinen. Vanha. Kolmekymppisenä tietää, mitä elämässään haluaa saavuttaa ja on ehtinyt tehdä uraakin. Kolmekymppinen ei käy enää baareissa juhlimassa, vaan on kotona omakotitalossaan lasten kanssa, autotallissa vaaleanharmaa farmari Volvo.
Kolmekymppisellä on paketti kasassa. Hänen ei tarvitse tehdä suunnanmuutoksia elämässään. Seuraava pysäkki, eläkeikä.
Kahdeksantoistakesäisenä ajattelin suurin piirtein näin. Huomasin juhannuksena myös vanhemman sukupolven edustajan ajattelevan jokseenkin näin, kun keskustelimme poikaystäväni valinnasta lähteä 33-vuotiaana opiskelemaan itselleen uutta ammattia.
Vanhempana ihmisellä on vaikeampaa oppia uusia asioita, suunnanvaihtoa kannattaa siis miettiä tarkkaan. Eihän vanha koirakaan istumaan opi.
Täytin heinäkuun alussa 29, ja oma näkemykseni kolmekymppisistä on tämän myötä hiukan muuttunut. En varsinaisesti tunne, että paketti olisi millään tavalla kasassa, vaan oikeastaan vielä pahemmin levällään.
En myöskään tunne itseäni vanhaksi. Tai että minulle olisi erityisen vaikeaa oppia uusia asioita. Toisaalta, onhan minulla vielä vuoden verran aikaa, joten mistäs minä tiedän?
On kuitenkin muutama vanha koira jotka, häntä heiluen, kertovat muusta. Ford, Coca-Cola, Adidas, McDonald’s ja IBM ovat kaikki hyviä esimerkkejä istumaan oppineista vanhoista koirista.
Henry Ford oli 40, kun perusti Fordin, Asa Candler 41, kun perusti Coca-Colan ja Adolf Dassler 49, kun perusti Adidaksen. McDonald’sin perustaja, Ray Kroc, taas myi kertakäyttömukeja ja pirtelövatkaimia kunnes oli 52-vuotias.
Suunnanmuutos on siis mahdollinen vielä viidenkympin jälkeenkin, mutta onko parempi menestyä aikaisin elämässä, kun kehittyä parhaimmilleen hiljakseen?
Kysymys on yhtä tyhmä kuin kysyä, onko parempi perustaa Facebook 19-vuotiaana, kuten teki Mark Zuckerberg, vai IBM 61-vuotiaana, kuten teki Charles Flint.
Jos nuori saavuttaa paljon, pidämme häntä menestyksekkäänä, mutta entäs jos menestyy vanhemmalla iällä? Charles Flint ei ollut menestyksekäs, vaan epäonnistui, koska menestyi niin myöhään. Niinkö? Voimme varmasti kaikki yhtyä siihen, että menestyksen ei tarvitse olla iästä riippuvainen.
J.R.R. Tolkien julkaisi ensimmäisen osan trilogiasta Sormusten Herra 62-vuotiaana, Ronald Reaganista tuli Amerikan presidentti 70-vuotiaana ja Theodor Mommsen sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 85-vuotiaana.
Jos ikä on vain luku eikä menestys ole siihen sidottu, miksi mietimme sitä niin paljon? Oletamme, että tietyssä iässä pitäisi tehdä sitä ja tuntua tuolta, ja epäilemme että tietyn iän jälkeen emme voi tehdä enää tiettyjä asioita.
Rajoitamme omaa, ja joskus muidenkin, elämää iän perusteella. Vanhalla koiralla on kuitenkin se etu, ettei hänen tarvitse enää oppia istumaan, vaan hän istuu silloin kun haluaa. Vanha koira nimittäin tietää, että ei ole koiraa karvoihin katsominen. Eikä ikään.
Mary Schmichiä lainaten:
Älä tunne syyllisyyttä, jos et tiedä mitä haluat tehdä elämässäsi. Mielenkiintoisimmat ihmiset joita tunnen, eivät tienneet 22-vuotiaana, mitä haluavat tehdä elämässään. Jotkut kiinnostavimmista 40-vuotiaista eivät tiedä vieläkään.
Julkaistu Pohjalaisessa 28.7.2015.
Cecilia Strömman 