Tasa-arvoinen avioliittolaki, josta äänestettiin tänään eduskunnan lakivaliokunnassa, olisi mahdollistanut samaa sukupuolta olevien parien avioliiton ja antanut myös mahdollisuuden hakea adoptiota pariskuntana. Aloite ei mennyt läpi.
Joku voisi väittää, että uskonto on syy miksi lakia ei voi hyväksyä. Tosiasia on kuitenkin se, että moni muu asia joka raamatussa lukee ei meidän yhteiskunnassa enää toimi. Meidän pitäisi esimerkiksi pyhittää lepopäivä, mutta iloisesti haemme kuitenkin jaffat ja sipsipussit saa myös sunnuntaisin.
Joku toinen voisi vakuuttaa, että se on luonnotonta. Luonnottomana pidän kuitenkin lähinnä sitä, että jonkun rakkaus olisi luonnollisempaa kuin jonkun muun. Jos raamattu käskee meitä rakastaa lähimmäistämme, eikö siihen lueta myös homot?
Mikael Jungnerin mukaan (joka kannattaa lakia, mutta kuitenkin myöhästyi? äänestyksestä), tässä on kyse ihmisoikeuksista, suvaitsevaisuudesta ja empatiasta. Omasta mielestäni tämä laki olisi pitänyt jo kauan sitten mennä läpi. Tämä pitäisi olla Suomessa yhtä vanha puheenaihe kuten esimerkiksi naisten äänioikeus.
Lopuksi haluaisin kysyä, mitä me pelkäämme? Kaikkihan me kuitenkin olemme ihmisiä. Kaikki me hengitämme samaa ilmaa. Kaikki me tepastellaan samoja katuja. Kaikki me kamppailemme samojen ongelmien kanssa. Miksi emme sitten voi kohdella toisiamme samalla tavalla? Jos meidän kuuluu rakastaa lähimmäistämme, on meillä oikeus ja velvoite sisällyttää siihen myös homot.
Ja vielä loppujen lopuksi, onko se sinulta pois jos tasa-arvoinen avioliittolaki menee läpi? Eikö maailmassa ole jo tarpeeksi vihaa ja kurjuutta, jotta voisimme olla vihaamatta niitä jotka haluavat vain rakastaa?
Cecilia Strömman 